Ilomantsissa kokoonnuttiin torstai-iltana 18.11.2021 Osaajia harvaan asutulle alueelle ‑hankkeen järjestämään täsmäkoulutukseen. Työpaikkaohjaajakoulutuksessa asiantuntijoina toimivat Riverian Hannu Haapalainen ja Tarja Ruuska. Koulutuksen tavoitteena oli vahvistaa yritysten valmiuksia opiskelijoiden ohjaamiseen. Työpaikkaohjaajakoulutukset liittyvät Riverian harjoitteluihin. Koulutuksessa keskusteltiin toisen asteen opiskelijoiden “harjoitteluista” eli työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta, sen suunnittelusta, sopimuksista ja arvioinneista.
Ennen työelämässä oppimisjakson alkua oppilaitos tekee yrityksen kanssa koulutussopimuksen. Siinä sovitaan opiskelijan työelämässä oppimisen tavoitteista ja käytännön työtehtävistä, joilla päästään tavoitteisiin. Tavoitteisiin pääseminen arvioidaan näyttöjen kautta. Opettajan tehtävänä on perehdyttää työpaikkaohjaaja etukäteen kuhunkin näyttöön. Työelämässä oppiminen voidaan toteuttaa myös oppisopimuksena, jolloin opiskelija on työsuhteessa yritykseen.
Illassa käytiin läpi myös eri toimijoiden rooleja
Muutamilla osallistujista oli aikaisempia kokemuksia harjoittelijoista, näytöistä sekä ohjaamisesta. Kokemukset olivat olleet myönteisiä ja osallistujat olivat kiinnostuneita ottamaan harjoittelijoita tulevaisuudessakin. Koulutuksessa käytiin läpi työpaikalla tapahtuvan oppimisen osapuolia ja eri osapuolten rooleja. Yrityksen näkökulmasta keskeisiä ovat työnantajan ja työpaikkaohjaajan sekä työyhteisön roolit. Ennen harjoittelua yritys nimeää työpaikkaohjaajan ja varmistaa, että opiskelijan ohjaamiseen on riittävät resurssit. Työnantajan rooli on lisäksi tiedottaa työyhteisöä opiskelijan ja ohjaajan rooleista (1). Työpaikkaohjaajan roolina on suunnitella oppimistavoitteita tukevia työtehtäviä, ohjata ja arvioida työssäoppimista.
Oppilaitoksen näkökulmasta opettaja ohjaa ja tukee opiskelijan oppimisprosessia sekä työpaikkaohjaajaa ja varmistaa, että työpaikalla on mahdollisuus suorittaa tutkinnonosaan kuuluvat osiot. Opiskelijan tehtävänä on osallistua omien opintojensa suunnitteluun sekä sitoutua harjoitteluun ja työyhteisössä toimimiseen. Tavoitteena on, että opiskelija opiskelee vain sitä, mitä ei vielä osaa ja tämä vaatii yhteistyötä kaikkien toimijoiden kesken. Keskeistä onkin yhteisöllisyys: osaamisen tavoitteet koskettavat koko oppijayhteisöä, opettajia, opiskelijoita ja työelämää, ei pelkästään opiskelijaa, Haapalainen havainnollistaa.
Vinkkejä työpaikkaohjaajille
- Varaa aikaa huolelliseen perehdytykseen ja opiskelijan ottamiseen mukaan työyhteisöön. Ole turvallinen ja helposti lähestyttävä.
- Ohjauksessa kannattaa lähteä liikkeelle perusasioista. Mallinna ja näytä esimerkkejä. Käykää läpi ammatillisia käsitteitä. Auta opiskelijaa hahmottamaan kokonaisuuksia. Sopikaa opiskelijan kanssa yhdessä ohjauskäytännöistä.
- Säännöllinen kommunikointi on tärkeää työpaikkaohjaajan ja opiskelijan kesken. Uskalla ottaa mahdolliset haasteet puheeksi ajoissa.
- Palautetta on tärkeää antaa säännöllisesti pitkin oppimisprosessia, vaikka viikottain kahvipöytäkeskustelun lomassa.
- Rohkaise opiskelijaa itsenäiseen toimintaan ja muista, että epäonnistuminenkin opettaa.
TOPeista TEOihin
Vuoden 2018 ammatillisen koulutuksen reformilla on ollut vaikutusta työpaikalla järjestettävän koulutuksen toteutukseen sekä käytettyihin termeihin ja arviointikriteereihin. Aiemmat TOP-jaksot on nyt korvattu uusilla TEO-jaksoilla (työelämässä oppiminen) ja koulutussopimuksilla. Lue lisää työelämässä oppimisesta.
Keskeistä nykyisessä toisen asteen koulutuksessa on osaamisperusteisuus. “Osaamisperusteisuudessa osaaminen on riippumatonta ammattitaidon hankkimistavasta. Ajatellaan, että ihminen oppii kaikkialla ajasta ja paikasta riippumatta. Oppimista ei sidota pelkästään luokkahuoneeseen ja oppituntiin tai työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen”, kiteytti Haapalainen.
Hanketiimimme kiittää osallistujia ja toivottaa tuleville työpaikkaohjaajille hyviä ohjaushetkiä.
Kirjoittajat:
Jenni Kettunen, projektikoordinaattori, Karelia-amk
Tanja Rimpilä, projektipäällikkö, Karelia-amk
Tarja Ruuska, projektiasiantuntija, Riveria
Lähteet:
- Haaapalainen, Hannu. Osaamisperusteisuus ‑esitys. Työpaikkaohjaajakoulutus 18.11.2021. Ilomantsi.